"Sillä monet, joista usein olen sen teille sanonut ja nyt aivan
itkien sanon, vaeltavat Kristuksen ristin vihollisina;
heidän loppunsa on kadotus, vatsa on heidän jumalansa, heidän
kunnianaan on heidän häpeänsä, ja maallisiin on
heidän mielensä. Mutta meillä on yhdyskuntamme taivaissa,
ja sieltä me myös odotamme Herraa Jeesusta Kristusta
Vapahtajaksi" (Fil. 3:18-20).
Paavali itki lähimmäistensä puolesta. Syynä oli
se, että he elivät Kristuksen ristin vihollisina. Sellainen asia
on elämän
ja kuoleman kysymys. Todellinen uskovainen huolehtii kyllä lähimmäisensä
maallisista tarpeista. Jos hän näkee
jonkun olevan puutteessa, hän ei koveta sydäntään
vaan auttaa. Mutta ihmisillä on vieläkin huutavampi tarve: "Pelasta
ne, joita kuolemaan viedään, pysäytä ne, jotka
surmapaikalle hoippuvat. Jos sanot: 'Katso, emme tienneet siitä',
niin
ymmärtäähän asian sydänten tutkija; sinun
sielusi vartioitsija sen tietää, ja hän kostaa ihmiselle
hänen tekojensa
mukaan" (San. 24:11-12).
Jos näkisimme terroristien kuljettavan jotakuta surmattavaksi,
alkaisimme heti suunnitella keinoa vapauttaa tuo
onneton. Suurin osa ihmisistä hoippuu silmiemme edessä iankaikkista
kuolemaa kohti. Herran Sana kehottaa:
"Pelasta. Pysäytä." Jos emme siihen kykenisi, Raamatun kehotus
olisi turha. Jos Herra itse on kanssamme,
suoriudumme tästä tehtävästä.
Heidän loppunsa on kadotus. Raamattu sanoo: "Parempi on sinulle,
että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin
että,
molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen,
jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu"
(Mark. 9: 43, 48). Moni ei uskalla edes ajatella kadotuksen tulta,
ja usein sitä yritetään selitellä lyhytaikaiseksi tai
kokonaan olemattomaksi. Raamattu kuitenkin sanoo, että se on sammumaton
ja iankaikkinen (Matt. 18:8). Se on
järvi, "joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on
toinen kuolema" (Ilm. 21:8). Alkukielen mukaan tulikivi tarkoittaa rikkiä.
Ei ihme, että Paavali itki. Samaa tuskaa koki myös Jeremia:
"Voi minun rintaani, voi minun rintaani! Minä
vääntelehdin tuskasta. Voi sydämeni kammioita! Sydämeni
väräjää minussa; en voi vaieta, sillä minä
kuulen pasunan
äänen, sotahuudon" (Jer. 4:19). Tämä hätä
on yhteinen kaikille niille menneiden aikojen Jumalan miehille ja naisille,
joita Herra on käyttänyt. Se koskettaa koko ihmistä
sydämen kammioita myöten. Kuuletko sinä pasunan äänen
ja
sotahuudon? Tälläkin hetkellä käydään
sotaa ihmisten sieluista, ja molemmat taistelevat osapuolet nostavat
sotahuutoja. Nyt on jollakulla viimeinen etsikkoaika elämässään.
Jumalan pasuna kaiuttaa voittosäveltä: Jeesus on
ylösnoussut ja on voittanut kuoleman ja sielunvihollisen vallan.
Kuitenkin monille oma vatsa on suurin kuviteltavissa oleva jumala. "Pakanat
vaeltavat mielensä turhuudessa, nuo,
jotka, pimentyneinä ymmärrykseltään ja vieraantuneina
Jumalan elämästä heissä olevan tietämättömyyden
tähden ja
sydämensä paatumuksen tähden, ovat päästäneet
tuntonsa turtumaan ja heittäytyneet irstauden valtaan, harjoittamaan
kaikkinaista saastaisuutta, ahneudessa" (Ef. 4:17-19). Kun omatunto
turtuu, ihminen ei löydä totuutta. Uskovien
tehtävänä on herättää omatunto uudelleen
toimintaan.
Synti turruttaa ihmisen. Ei ole olemassa vaaratonta syntiä. Herra
sanoo: "Joka on tehnyt syntiä minua vastaan, sen
minä pyyhin pois kirjastani" (2 Moos. 32:33). "Ja joka ei ollut
elämän kirjaan kirjoitettu, se heitettiin tuliseen järveen"
(Ilm. 20:15). Siksi uskovien tulee usein tehdä tiliä elämästään,
että aina on puhdas omatunto. Silloin voimme olla
Jumalan työtovereita ja kykeneviä auttamaan lähimmäisiämme,
joita synti kuljettaa surmapaikalle.
Meidän tulee painautua Jeesuksen veriarmon varaan. Kun Jeesus kärsi
ja kuoli Golgatalla, hän ansaitsi jokaista varten
ihmeellisen tulevaisuuden taivaassa: "Ja hän on pyyhkivä
pois kaikki kyyneleet heidän silmistänsä, eikä kuolemaa
ole
enää oleva, eikä murhetta eikä parkua eikä
kipua ole enää oleva, sillä kaikki entinen on mennyt. Eikä
mitään kirousta
ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä
oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä ja näkevät
hänen kasvoinsa, ja hänen nimensä on heidän otsissansa.
Eikä yötä ole enää oleva, eivätkä he
tarvitse lampun valoa
eikä auringon valoa, sillä Herra Jumala on valaiseva heitä,
ja he hallitsevat aina ja iankaikkisesti" (Ilm. 21: 4; 22:3-5).